EU:n kannattaminen ei merkitse sitä, että kaikkea EU:n tekemistä pitäisi kannattaa. Aiemmin EUta ei ole rahoitettu yhteisellä velalla. Siksi jopa hallituspuolueiden kansanedustajien pitäisi Suomen edun näkökulmasta äänestää tukipakettia vastaan.
Suomen osuudelle ei ole perusteita. Suomen talouskasvu on yksi Euroopan heikoimpia. Suomessa on yli 5% korkeampi veroaste kuin EU-maissa ja elinkustannukset EU-maiden kalleimpia. Esimerkiksi Italia saa yli 200 mrd euroa. Suomen osuus menee moninkertaisesti jo korruptiona Italian mafialle.
EU:n tukipaketti ei juuri elvytä Suomea. Suomelle jää vain maksajan rooli 4 miljardilla eurolla. Se on suunnilleen sama raha, mitä opetusministeriön budjetoi yhteensä ammatilliseen ja lukio- (1,2 mrd €) sekä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opetukseen ja tutkimukseen (3,4 mrd. euroa). Sitäkin voi ihmetellä, miksi Suomi maksaa 4 miljardia, kun Viro saa 6 miljardia? Italia on saamassa yli 190 miljardia eli lähes 50 kertaa Suomen maksuosuus.
EU:n 750 miljardin euron tukipaketti voi toimia mallina tuleville tukipaketeille. Tällaisiakin on kuultu EKP:n johtokunnan jäseneltä. EU kerää rahat ja sitten se jakaa ne valtavan byrokratian saattelemana. Ihan kuin kansainväliset avustusjärjestöt, joilta pahimmillaan menee vain 17% itse kohteeseen ja loppu jää hallintoon.
Koko jupakassa kaikki naurettavin on Kokoomus. He muka ovat vastaan äänestämällä tyhjää. Miehiä ja naisia, jotka eivät edes uskalla tai ymmärrä olla vastaan. Äänestäisivät sitten suoraan puolesta. Olisi edes rehellisempää touhua.