Korpivaara erosi Keskusta-puolueesta

mennessä helmi 27, 2025sekalaiset0 Kommenttia

LEHDISTÖTIEDOTE

Jyväskylän varavaltuutettu Päivi Korpivaara on ilmoittanut eronneensa Keskusta-puolueesta. Korpivaaran jäsenyys Keskustassa alkoi lokakuussa 2024. Puolue oli laittanut Korpivaaralle virallisen tiedon jäsenyydestä kirjepostina, joka tuli viiveellä.

Marraskuussa Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Joonas Könttä kertoi virheellisesti medialle, ettei Korpivaara ole edes puolueen jäsen. Köntältä oli kysytty mielipidettä Korpivaaran tekemään Hippos-päätöksen kunnallisvalitukseen. Keskisuomalainen julkaisi näköislehdessä ison kuvallisen artikkelin Korpivaaran puoluejäsenyydestä epäselvänä asiana. Ennen artikkelin tekoa Korpivaara esitti toimittajalle puoluejäsenille suunnattuja ryhmäsähköposteja, jotka sivuutettiin.

Korpivaara olisi voinut oikaista asian lehdistölle jälkeenpäin. Hän ei nähnyt jäsenyyden korostamista tärkeäksi, koska se ei liittynyt mitenkään kunnallisvalitukseen. Valituksen Hippos-päätöksestä hän teki kuntalaisena.

Eronsa syystä Korpivaara toteaa ”Etukäteen ei voi tietää, millaiseen porukkaan sitä todellisuudessa liittyy.”.

Ennen kyseisiä tapahtumia Korpivaara teki aktiivisesti työtä Keskusta-puolueen hyväksi. Hän mm. osallistui Keskusta-puolueen huomioliivit päällä Wemmi-sadonkorjuumarkkinoilla vaalityöhön puolueen teltalla kahden päivän ajan syyskuussa 2024.