Parkkihallia vaikka väkisin

mennessä elo 23, 2020#kaupunkisuunnittelu0 Kommenttia

Kirkkopuistoon ajetaan parkkihallia mielikuvaperusteilla, kun faktat eivät tue sen rakentamista. Kyse ei ole kirkosta ja sen puistosta. Kyse on tarpeesta, jollaista ei todellisuudessa ole.

Jyväskylän keskustan kehittämishankkeen 15.8.2018 raportti tarkastelee tutkimuksiin perustuen kaupungin parkkipaikkojen käyttöasteita. Sen mukaan: ”Tulosten valossa voidaan yleistäen todeta, että autopaikkoja on rakennettu runsaammin kuin on tarvetta. Selkeimmin tämä on huomattavissa keskustan alueella.”

Keskustan parkkihalleissa yhtä autopaikkaa kohden on 1,15 autoa päivittäin. Eli vähän. Tilasto parkkihallien käyttöasteesta voitaisiin tehdä neljännestuntitasolla. Silloin nähtäisiin, että minä päivinä vuodessa ja mihin aikaan on todellisuudessa ruuhkaa. Miksi tällaista, yksinkertaisesti toteutettavaa tilastoa ei ole saatavilla päätöksenteon tueksi? Osoittaisiko ko. tilasto, ettei tarvetta ole ja siksi se on jätetty tekemättä?

Tarvetta perustellaan erilaisilla mielikuvilla ilman faktaa. Parkkihallin sanotaan vauhdittavan kehittämistä. Miten se sitä konkreettisesti tekee? Tuleeko konserttitalo nopeammin parkkihallin ansiosta? Tuskin. Mitä se kehittyminen on?

Asuntovälittäjät saisivat enemmän kauppaa. Se voi olla totta. Ostettaisiin keskustasta asunto ja hurautettaisiin autolla Seppälään ruokaostoksille. Taloyhtiöillä pitäisi olla riittävä määrä pysäköintipaikkoja asukkailleen tai sitten pitäisi mennä Kankaan kaltaiseen ratkaisuun.

Parkkipaikkojen käyttöä voidaan tehostaa. Em. raportti kertoi: ”Tehokkaalla nimeämättömien autopaikkojen vuorottaiskäytöllä olisi nykytilanteessa mahdollista tulla toimeen noin 20 % pienemmällä pysäköintipaikkamäärällä. Tämä tarkoittaisi noin 1 500 pysäköintipaikkaa.”.

Kannatan halvempia parkkimaksuja keskustaan ja autoilevien asiakkaiden lisäämistä keskustassa. En ole kuitenkaan nähnyt sellaisia tilastoja tai kuullut konkreettisia kehitystoimia, jotka perustelisivat parkkihallitarpeen. Alueellisesti parkkihallia tarvittaisiin enemmän esim. Harjun alle kuin kirkkopuistoon.

Valittajia syytetään itsepäisyydestä. Kuitenkin parkkihallin saaminen tuntuu olevan periaate- ja valtakysymys, joka on voitettava. Parkkihallin kaltainen toisarvoinen hanke voidaan nykyisessä taloustilanteessa hyvin jättää toteuttamatta.